Zenzi

Sukutaulu ♛

i. Kilian evm holst, m, 164cm	ii. Kaizer Zei evm holst, mrn, 166cm	iii. Kaspar II evm holst, m, 164cm
		iie. Salida KO evm holst, trn, 165cm
	ie. Verena evm holst, rn, 165cm	iei. Wolfram 54 evm holst, rn, 160cm
		iee. Renate evm holst, mrn, 161cm
e. Theresia evm holst, m, 160cm	ei. Ortwin evm holst, m, 162cm	eii. Odo V evm holst, mrn, 161cm
		eie. Klara evm holst, m, 163cm
	ee. Odelia evm holst, rn, 160cm	eei. Diamant P evm holst, rn, 162cm
		eee. Leonore evm holst, m, 161cm

Jälkeläiset ♛

Kantava orista Ace Artifice, varsa myyty (VRL-05175)

Sukuselvitys ♛

Lue sukuselvitys

Kisakalenteri ♛

(R)1 - (H)2 - (K)7 - (P)0 - (X)0 = 10p. PJ-A 2025

Porrastetut:

KERJ tasolla 5/6 (2172.02 p.)
ERJ tasolla 5/8 (2026.17 p.)

KERJ (4+4 sijoitusta)

30.06.2024	KERJ Cup	CIC2	7/71
31.12.2024	KERJ Cup	CIC3	3/56
03.11.2025	KERJ Cup	CIC3	1/31
15.11.2025	Nessinjärven kilpailukeskus	CIC3	2/16
23.11.2025	Nessinjärven kilpailukeskus	CIC3	1/16
24.11.2025	Nessinjärven kilpailukeskus	CIC3	1/16
25.11.2025	Nessinjärven kilpailukeskus	CIC3	2/16
28.02.2026	KERJ Cup	CIC3	6/47

ERJ (32+1 sijoitusta)

01.05.2023	Hiivurin Suomenhevoset	120cm	2/19
02.05.2023	Hiivurin Suomenhevoset	120cm	1/19
05.05.2023	Hiivurin Suomenhevoset	120cm	1/19
09.05.2023	Hiivurin Suomenhevoset	120cm	2/19
13.05.2023	Power Jump Kvaalit	110cm	44/47
14.05.2023	Power Jump Kvaalit	120cm	41/64
29.07.2023	Power Jump Tekstituotos	120cm	7/12
30.07.2023	Power Jump Arvoluokka	120cm	40/76
31.12.2023	Merri Jumping Small Tour	125cm	3/13
18.05.2023	Power Jump Kvaalit	110cm	2/72
18.05.2023	Power Jump Kvaalit	120cm	75/85
19.05.2023	Power Jump Kvaalit	120cm	21/39
25.07.2024	Power Jump Kuvatuotos	120cm	13/33
26.07.2024	Power Jump Arvoluokka	120cm	53/78
30.11.2024	Power Jump Cup	130cm	3/58
31.03.2025	Power Jump Cup	130cm	5/60
14.04.2025	Hemgård	120cm	3/30
18.04.2025	Laventelin Kartano	130cm	3/30
19.04.2025	Laventelin Kartano	130cm	5/30
20.04.2025	Laventelin Kartano	130cm	5/30
22.05.2025	Brimgrove Stud	130cm	1/27
26.05.2025	Brimgrove Stud	130cm	1/27
28.05.2025	Brimgrove Stud	130cm	4/27
31.05.2025	Power Jump Kvaalit	120cm	55/62
31.05.2025	Power Jump Kvaalit	130cm	15/74
03.06.2025	Silbersong Burg	120cm	3/41
06.06.2025	Silbersong Burg	120cm	4/44
08.06.2025	Silbersong Burg	120cm	5/41
09.06.2025	Silbersong Burg	120cm	2/44
10.06.2025	Silbersong Burg	120cm	2/44
30.06.2025	ERJ Cup	120cm	6/146
30.08.2025	Power Jump Tekstituotos	130cm	16/23
31.08.2025	Power Jump Arvoluokka	130cm	42/85
11.11.2025	Nessinjärven kilpailukeskus	120cm	1/27
12.11.2025	Moana Part Breds	130cm	5/40
15.11.2025	Moana Part Breds	130cm	5/40
16.11.2025	Nessinjärven kilpailukeskus	120cm	1/27
16.11.2025	Nessinjärven kilpailukeskus	130cm	3/24
18.11.2025	Nessinjärven kilpailukeskus	130cm	3/24
20.11.2025	Nessinjärven kilpailukeskus	120cm	2/27
21.11.2025	Nessinjärven kilpailukeskus	120cm	3/27
24.11.2025	Nessinjärven kilpailukeskus	130cm	2/24
28.11.2025	Nessinjärven kilpailukeskus	120cm	1/27
29.11.2025	Nessinjärven kilpailukeskus	130cm	1/24
23.05.2026	Power Jump kvaalit	120cm	08/51
23.05.2026	Power Jump kvaalit	130cm	16/36
24.05.2026	Power Jump kvaalit	120cm	37/62
24.05.2026	Power Jump kvaalit	130cm	26/41
29.08.2026	Power Jump Tekstituotos	130cm	3/34
30.08.2026	Power Jump Arvoluokka	130cm	5/97

Villit kilpailut

01.04.2022	Aihojoki Spring Festival	este / 80cm	8/25 (0vp)
21.05.2022	Seppele Cup	este / 90cm	1/30 (0-0vp)
21.05.2022	Seppele Cup	este / 110cm	27/30 (8vp)
23.10.2022	Kultasaari Cup	este / 110cm	5/22 (4vp / 64.125s)
31.03.2023	Raven Crossing	este / 100cm	24/25 (27vp / 87.500s)
10.06.2023	Seppele	este / 110cm	21/25 (8vp)
11.06.2023	Seppele	este / 120cm	23/20 (12vp)
18.06.2023	Åland Weekend	este / 110cm	18/54 (0vp)
18.06.2023	Åland Weekend	este / 120cm	3/52 (0vp)
30.06.2023	Raven Crossing	este / 110cm	7/29 (0vp)
30.06.2023	Raven Crossing	este / 120cm	25/27 (16vp)
21.07.2023	Sevenoaks	este / 120cm	18/20 (8vp)
23.07.2023	Åland Weekend	este / 110cm	44/44 (12vp)
23.07.2023	Åland Weekend	este / 120cm	40/58 (8vp)
02.09.2023	Seppele	este / 110cm	12/20 (8vp / 62.396s)
03.09.2023	Seppele	este / 120cm	30/30 (12vp / 73.882s)
24.09.2023	Åland Weekend	este / 110cm	18/26 (4vp)
24.09.2023	Åland Weekend	este / 120cm	40/40 (8vp)
29.09.2023	Raven Crossing	este / 110cm	1/19 (0vp / 68.836s)
29.09.2023	Raven Crossing	este / 120cm	4/22 (0vp / 66.310s)
30.11.2023	Raven Crossing	este / 110cm	6/14 (4vp / 69.276s)
30.11.2023	Raven Crossing	este / 120cm	17/21 (8vp / 72.260s)
09.12.2023	Seppele	este / 110cm	5/15 (4vp / 68.911s)
10.12.2023	Seppele	este / 120cm	4/10 (4vp / 62.342s)
20.04.2024	Tulip Carnival	este / 110cm	28/81 (4vp)
20.04.2024	Tulip Carnival	este / 120cm	13/84 (4vp)
08.06.2024	Nataljas Garden	este / 110cm	1/19
08.06.2024	Nataljas Garden	este / 120cm	12/27
22.06.2024	Erikan talli	este / 110cm	53/69
22.06.2024	Erikan talli	este / 120cm	11/77
14.07.2024	Rihtniemen ratsutila	este / 100cm	15/32 (0–4vp / 73,372/47,131s)
14.07.2024	Rihtniemen ratsutila	este / 120cm	2/30 (0–0vp / 63,179/45,240s)
09.08.2024	Guldholm Summer Festival	este / 110cm	40/67 (8vp / 71.663s)
09.08.2024	Guldholm Summer Festival	este / 120cm	29/44 (8vp / 69.341s)
25.08.2024	Seppele	este / 120cm	2/30 (0–0vp)
25.08.2024	Seppele	este / 130cm	5/35 (0–4vp / 73.672/44.031s)
31.08.2024	Sportpferde Königswalde	este / 110cm	9/12
31.08.2024	Sportpferde Königswalde	este / 120cm	10/17
31.08.2024	Harmony Champions	este / 120cm	19/63 (4vp / 76,298s)
31.08.2024	Harmony Champions	este / 130cm	2/54 (0–4vp / 80,323/54,254s)
01.09.2024	Harmony Champions	este / 120cm	13/32 (4vp / 71,053s)
08.09.2024	Solgården Slott	este / 110cm	24/28
08.09.2024	Solgården Slott	este / 120cm	30/37
21.09.2024	Häjy Showjumping	este / 130cm	33/53
22.09.2024	Häjy Showjumping	este / 120cm	6/52
20.10.2024	Seppele	este / 120cm	6/20 (0–4vp / 69.467/53.998s)
20.10.2024	Seppele	este / 120cm	12/25 (0–4vp / 72.064/51.529s)
15.12.2024	Rihtniemen ratsutila	este / 130cm	3/31 (65,272s)
22.12.2024	Seppele	este / 120cm	17/20 (2vp / 74.757s)
22.12.2024	Seppele	este / 130cm	19/25 (8vp / 73.814s)
02.05.2025	Twin Falls Farm	este / 110cm	2/25 (0vp / 59.976s)
02.05.2025	Twin Falls Farm	este / 130cm	5/25 (0vp / 64.013s)
09.05.2025	Twin Falls Farm	este / 110cm	12/25 (4vp / 74.188s)
09.05.2025	Twin Falls Farm	este / 130cm	17/25 (8vp / 62.887s)
16.05.2025	Twin Falls Farm	este / 110cm	18/25 (4vp / 72.842s)
16.05.2025	Twin Falls Farm	este / 130cm	2/25 (0vp / 71.250s)
01.07.2025	Equestrian Gymkhana Stakes	este / 100cm	15/40 (0–4vp)
03.07.2025	Equestrian Gymkhana Stakes	este / 120cm	31/47 (8vp)
18.07.2025	Bear Lake Championships	este / 120cm	7/24 (4vp)
18.07.2025	Bear Lake Championships	este / 130cm	21/25 (8vp)
21.02.2026	Crystal Crown Challenge	este / 120cm	47/71 (70,165s)
21.02.2026	Crystal Crown Challenge	este / 130cm	46/64 (8vp / 71,385s)
03.04.2026	Four Lakes Spring Festival	este / 120cm	7/40 (4vp / 68.468s)
03.04.2026	Four Lakes Spring Festival	este / 130cm	25/4022 (8vp / 64.859s)
09.04.2026	Stal Zilverkroon	este / 120cm	16/22 (12vp / 68,560s)
09.04.2026	Stal Zilverkroon	este / 130cm	7/19 (4vp / 64,660s)
14.-16.04.2023	Mangovia Spring Eventing	kenttä / CIC1	13/27
25.-27.04.2023	Kultasaari	kenttä / CIC1	11/16 (86.4vp)
05.-07.05.2023	Hannaby Hanami Week	kenttä / CIC2	3/35 (28.0vp)
16.-18.06.2023	Kultasaari	kenttä / CIC2	4/22 (64.4vp)
23.-25.06.2023	Sommersolverv	kenttä / CIC2	17/29
25.-27.08.2023	Käkiharjut	kenttä / CIC2	18/27 (78.15vp)
27.-29.10.2023	Rautakruunu Tekstituotos	kenttä / CIC1	2/34 (15p)
05.-07.01.2024	Käkiharjut	kenttä / CIC2	4/18 (57.87vp)
06.-08.08.2024	Guldholm Summer Festival	kenttä / CIC2	21/26 (72.7+20+17.1=109.8)
29.-31.08.2024	Storywoods Dressage Center	kenttä / CIC2	7/11 (61.1+0+33.9=95)
17.-19.04.2026	Friends Cup	kenttä / CIC3	6/17 (37,26+4+20,6=61,86)
15.-17.07.2026	Friends Cup	kenttä / CIC3	18/20 (40,878+4+45,8=90,678)

Palkintokaappi ♛

Päiväkirja ♛

» 29.01.2022 - uusivanha

"I think we should've driven Zenzi first", arvelin Martinin pysäyttäessä traileriyhdistelmää loskaisen Purtsilan pihalle. Trailerikamerasta näkyi kuinka raivokkaasti loimeen kääritty hevoseni kuopi etusellaan samalla, kun sen takaosa hypähteli ylös ja alas välittömästi yhdistelmän pysähdyttyä. Onneksi se ei sentään kuulunut potkivan lastaussiltaa, vaan nimenomaan vain nosteli jalkojaan ilmaan kiukkuisen näköisenä.
"Possibly yeah", Martin myönsi, sillä Orijoen ja Kallan lyhyellä välillä me oltiin jouduttu pysähtymään kahdesti varmistaaksemme ettei yksin jäänyt tamma ollut heittänyt etu- tai takajalkojaan puomin tai väliseinän päälle. Me oltiin purettu oriseinä toisella bussipysäkillä ja selvitty sen takia perille asti.

Tuvan ovi aukesi, sisältä tulvi harmaan-valkeaan tallipihaan lämpimän keltaista valoa ja Janna juoksi uggeissaan meitä vastaan Tiinan astellessa huomattavasti hillitymmin tämän perässä.

Mä irrottauduin nauraen parhaan ystäväni syleilystä, koska Zenzi ihan oikeasti tulisi kohta trailerin seinästä läpi jos se ei pääsisi ulos. "I'll take the lunge line just in case", Martin totesi ja nappasi auton täydestä takaluukusta mustan juoksutusliinan. Mä astelin Tiinan kanssa trailerin taakse ja Janna kurkisteli innokkaasti etuovesta sisälle Martinin kiinnittäessä liinaa tulisieluisen tammani riimuun.
"Ready", Martin huudahti ja me avattiin Tiinan kanssa lastaussilta. Liinalle toden totta tuli käyttöä, sillä ilman sitä holsteiner olisi luultavasti juossut takaisin Saksaan. Olin onneksi tajunnut vääntää sille pienet hokit ennen lähtöämme Hartzeilta, ettei se nyt ihan rähmälleen rytissyt teutaroidessaan. Me annettiin sille tilaa asettua ja onneksi kaikki tarhat oli jo tyhjennetty hevosista, sillä nekin olisi luultavasti liittyneet riehuntajoukkoihin.

"She seems fresh", Tiina naurahti Zenzin sotahuutojen keskellä. Mä mietin olikohan se ikinä edes nähnyt lunta.
"Let's take her in before she tries to run back home", ehdotin otsa vähän rypyssä ja me käveltiin puolustusmuodostelmassa peräkkäin hämyiseen tallirakennukseen.

Heidi oli onneksi suostunut viemään hevosensa yöksi Runiaciin ja Zenzi sai yöpyä ensimmäisen yönsä tamman karsinassa. Huomenna se kuitenkin joutuisi toteamaan uuden elämänsä alkaneeksi ja joutaisi Sessan ja Riesan seuraksi pihattoon. Musta tuntui vähän siltä, kuin olisin vienyt prinsessan linnastaan ja todennut sille, että se asuisi tästä lähtien sikalassa, mutta eipä mulla paljoakaan ollut vaihtoehtoja. Jopa tallipaikka olisi ollut pihattoa parempi, mutta Kaajapurot olivat buukanneet tallit täyteen kunnon hintaa maksavia asiakkaita ja mun kaverialennuksella saatiin juuri se, mistä olin tähän astikin maksanut - säänsuoja ja melko pitävät aidat.

Mä itkin jo verta mielessäni kevään mutamääriä ja mietin montako revähdystä mun uusi puoliveriseni tulisi saamaan riekkuessaan liejussa.

Se tuskin oli sitäkään joutunut näkemään elämänsä aikana paria mutalammikkoa enempää. Hartzien pohjat olivat Auburnin luokkaa, mutta mulla ei olisi ikinä varaa maksaa edes hulppeasta puolihoidosta viittäsataa euroa kuukaudessa.

Eli paska mäihä, rakas Zenzi.

Talli asettui suunnilleen puolessa tunnissa, mä aloin siinä välissä jo vähän nuokkumaan, sillä ajomatka oli uuvuttanut mut stressin kera ihan loppuun. Mä en varsinaisesti odottanut innolla päästä äidin luo nukkumaan, mutta siihenkään meillä ei Martinin kanssa ollut juuri nyt paljoakaan vaihtoehtoja.
"Huomenna kymmeneltä laitetaan Zenzi pihattoon", Tiina sanoi siirryttyään mun viereeni seisomaan. Martin ja Janna purki Zenzin kamoja autosta satulahuoneeseen ja mä pohdiskelin mahtaisikohan tamman estesatula kuolla sen kylmyydessä.
"Joo, mä tuun tänne jo ysiltä, niin saan juoksutettua siitä enimmän terän pois", lupasin.

Me käytiin kohteliaisuuttamme vielä juomassa yhdet kahvikupilliset sisällä ennen lähtöämme, vaikka mun olisi tehnyt mieli kaatua vain johonkin pehmeään alustaan vaakatasossa ja nukkua kaksi vuorokautta putkeen. Martin hoiti enimmäkseen puhumisen, sillä se oli vetänyt pari energiajuomaa sataman ja Purtsien välillä ja näytti vähän jopa hyperaktiiviselta mun silmiini. Kahvi varmaan teki siihen kofeiinimäärään oikein hyvää.

Mä en todellakaan ollut ollut mikään teiniprinsessa, jonka verhot olivat pinkit ja sänky täynnä pehmoleluja, mutta siltä musta silti tuntui kun johdatin Martinin mun huoneeseen. Äiti oli tyrkännyt jotain joulukoristelaatikoita mun huoneen nurkkaan, mutta muuten se oli oikeastaan täysin siinä kunnossa, mihin sen olin jättänytkin.
"You want to unpack our stuff now or tomorrow?" Martin kysyi ja mä kaaduin mun 120-senttiselle sängylleni naamalleni.
"Morgen", mumisin tyynyjä vasten ja tunsin kuinka patja heilahti poikaystäväni painon alla. Se siirsi mun reissussa rähjääntyneet hiukseni pois naamani edestä ja suukotti mun nuhjuista otsaani. Olisikohan pitänyt jaksaa käydä vielä suihkussa ennen nukkumista?

"Tired?" Martin naurahti.
"Mmh", mumahdin ja mietin saisinkohan edes kaivettua peittoa altani vai nukkuisinko vain ilman sitä.

» 20.03.2022 - vuotava hana

Tip-tip-tip-tip-tip...

Miksi mun oli pitänyt jättää tiskialtaan pohjalle mun kahvikuppini? Miksi se oli jäänyt juuri väärään kohtaan, jossa se nyt keräsi joka sekunti yhden tipan lisää vettä kunnes sen reunat tulisivat väistämättä vastaan ja se alkaisi vuotaa yli?

Käänsin kylkeäni huokaisten ja yritin nähdä pimeässä vieressäni makaavan pojan kasvonpiirteet. Sen rintakehä nousi ja laski niin harvoin, ettei se varmastikaan kuunnellut miten meidän uuden (vanhan) asunnon keittiön hana vuosi. Patja heilahti uudelleen, kun mä valuin varovasti jalkopäätyyn ja laskin paljaat varpaani jääkylmää lattiaa vasten. Meidän kapea sänky oli työnnetty ihan pienen yksiön kauimpaan nurkaan ja mun puoleinen reuna oli seinää vasten niin, että mun ainoat ulosmenoreitit oli jalkopäässä ja Martinin yli.

Martin oli saanutkin töitä Runiacista, kaipa meidän oli kiittäminen Heidi ja Laurin rakkauselämää siitä, sillä ensinnä mainittu oli paisunut kuin pullataikina ja tarvitsi nyt kipeästi lisäkäsiä hevostensa liikuttamiseen. Martin oli melkein jo hyväksynyt duunipaikan Murronmaan ratsastuskoululta kun Lauri oli soittanut sille ja kysynyt vieläkö se etsi työpaikkaa.

Mä sen sijaan olin kiemurrellut tieni Isabellan toimistoon ja todennut sille, että mä vaadin päästä Auburniin töihin edes osa-aikaisesti. Mistäs mä olisin voinut tajuta että Sarah oli varmaan viisi minuuttia aiemmin käynyt toteamassa, ettei se enää halunnut tehdä omia tallivuorojaan ja mä olin varsin sujuvasti liukunut Auburnin palkkalistoille. Voi olla, että jos joltain muulta asianomaiselta olisi kysynyt tapahtumienkulusta, niiden tarina olisi ollut paljon anovampi, mutta ei mua aiemminkaan ollut kiinnostanut muiden näkökanta elämässäni.

Kahvikuppi siirtyi viisi senttiä syrjään ja mä tiputin tiskirätin altaan pohjalle hiljentämään vuotavan hanan ääntä. Onneksi meillä oli kiinteä vesimaksu, sillä mä epäilin että meidän hanasta olisi kertynyt mojova lisä vesimittarin lukemaan. Hiivin takaisin sänkyyn vessan kautta ja painauduin kiinni poikaystäväni muotoiseen myttyyn, joka kietoi kätensä unissaankin mun ympärilleni. Multa lähti taju niin nopeasti etten ehtinyt edes kissaa sanoa.

Ja niin muuten meinasi lähteä myöhemmin iltapäivästäkin, kun Purtsilan katosta rämähti kellertävän loisteputkivalaisimen suojakuori mun niskaani juuri, kun olin saanut Zenzin kiinnitettyä käytävälle. Mun tamman onneksi mä olin se, joka otti kämäsen kapistuksen vastaan olkapäälläni ja selälläni. Mä vain kiitin jotain menninkäisiä (koska en todellakaan Luojaa tässä Jumalan hylkäämässä kuraparatiisissa), että Vernerin virittämät kiinnitysnarut oli juuri vaihdettu uusiin eikä ne antaneet panikoituneelle hevoselleni sen kaipaamaa vapautta. Zenzi jäi vapisten seisomaan käytävälle ja mä aloin täristä raivosta.
Harmi, ettei tallissa ollut ketään todistamassa mun raivoani, joten jouduin vain kihisten kantamaan sen kuupan ilmoitustaulun juurelle ja kirjoittamaan mitä ystävällisimmän Heippa-lapun Vernerille tai Stinalle löydettäväksi.

Hyvin käyntipainoitteisen ratsastuksen jälkeen mä rasvasin Zenzin vuohisia pestyäni ne, sillä me oltiin (tottakai) saatu riesaksemme Purtsilan mutaisesta pihatosta kurarupi. Tiina oli vakuuttanut mulle, että se menisi nopeasti ohi ja että tamman iho ei ollut vaan vielä ehtinyt sopeutua Suomen olosuhteisiin, mutta kyllä mä tiesin ettei se ollut sopeutunut Purtsilan olosuhteisiin. Me päästiin onneksi treenaamaan Auburnin maneesille melko usein, mutta muuten olin joutunut turvautumaan lähipeltojen antimiin, sillä vinoaitaiselle kentälle ei ollut menemistä. Se nimittäin vasta olikin perunapelto sulavien lumien vuoksi.

Istuin likaisen harmaanruskeaksi värjääntyneellä Ikean jakkaralla odottamassa, että rasva imeytyisi Zenzin vuohisiin ja selasin puhelimellani lähialueiden kisoja. Mä en ollut pitänyt kovinkaan isoa kiirettä meidän Suomen kisadepytointiin, koska Zenzi ei ollut kisannut paljoakaan maneesikisoja ja mä en halunnut lykätä sitä liian nopeasti muutosten keskellä sellaiseen paineeseen. Ehkä jo ensi kuulle voisi miettiä jotain estekisoja, jos löytyisi jotain sopivaa kalenterista?

Zenzi kuopi epätasaista lattiaa kaviollaan ja mä heilautin kättäni sen suuntaan lopettaakseni liikkeen. Katsahdin tammaani ja katossa olevaa loisteputkea, joka kellersi ilman suojamuoviaan kuin irvistäen mulle. Ehkä sen kahvikupin tavoin mun kuppi alkoi olla jo vähän liian täynnä tätä maalaisromanttista pikkutallin tunnelmaa?

Mä kaivoin puhelimestani mun ja uuden pomoni viestiketjun ja kaivelin oikein syvältä sydämestäni vähän kyyneleitä ja voikukanlehtiä. Josko sillä reseptillä saisi jotain sopivaa tekstiä aikaiseksi näytölle?

» 29-30.07.2023 - ensimmäinen Power Jump (tekstituotos)

Ihan kuin joku olisi kiertänyt yön aikana jesaria mun pään ympärille ja kiristänyt sitä joka kierroksella vähän lisää. Mä ehdin toivoa monta kertaa aamun aikana, että paha olo olisi hellittänyt ja jopa miettinyt hellittäväni sitä itse mutta en mä lopulta ihan niin alas viitsinyt vajota. Sen sijaan mä purin tulenkatkuisen pahaa oloani poikaystävääni, joka kaikessa kärsivällisyydessään lopulta luovutti ja jätti mut yksin puhisemaan pyörremyrskyn lailla hepparekan livingiin.

Mun etusormi liikahti puhelimen näytöllä tasaisin väliajoin kun edellinen tiktok-video vaihtui seuraavaan. Ilmoituskenttä täyttyi kommenteista edelliseen videoon, jonka olin kuvannut matkalla Englantiin. Mä oli päättänyt tehdä kisapäivästä myday postauksen, mutta tämän päänsäryn kanssa en jaksanut edes feikata olevani hyvällä tuulella. Ehkä mä jaksaisin kuvata jonkun lyhyen videon Zenzistä ennen ja jälkeen kuntoonlaiton, se saisi riittää tämän päivän panostukseksi.

“Wie geht’s?” Martin kysyi kun se vihdoin palasi autolle. Se oli käynyt kävelyttämässä mun tammani ja putsannut sen boksin ja huolehtinut sille ruokaa ja vettä karsinaan vaikka sillä oli omakin ratsu hoidettavana.
“Vähän ehkä paremmin? Särkylääke auttaa vähän”, vastasin tummaverikölle englanniksi ja se uskalsi kiivetä kapealle sohvalle mun viereeni. Martin tuoksui heinille ja purulle, mulla tuli välittömästi parempi olo, kun sain painautua sen lämmintä kylkeä vasten ja hengittää hetken sen vaatteisiin.
“Monelta sun luokka alkoi?” mä mumahdin Martinin kaulaa vasten.
“Varttia vaille ykstoista”, poika vastasi ja silitteli hitailla liikkeillä mun topin paljastamaa yläselkää. Vaikka mun fyysinen paha olo ei lieventynyt tarpeeksi, pelkästään Martinin läsnäolo tyynnytti tehokkaasti henkisen puolen myrskyisät vedet. Tuntui vähän siltä kuin olisi ollut merisairaana satamassa.

Martin rupesi lopulta vaihtamaan kisavaatteita päälleen ja mä siirryin peilin eteen istumaan meikkipussin viereen. Mun jo valmiiksi kalpea iho näytti melkein lakanalta ja mun oli pakko läästiä siihen vähän aurinkopuuteria ja poskipunaa etten näyttänyt ihan täysin kuolemalta. Jos ei minkään muun vuoksi, niin ainakin siksi ettei Zenzi ansainnut sitä että sen omistaja hehkui kilpaa aaveiden kanssa kisakuvissa kauniissa englantilaisessa miljöössä.

Mä talutin Martinin kisahevosta sen aikaa, kun se kävi kävelemässä radan. Adamas onneksi oli varsin itseohjautuva ja pysyi herrasmiesmäisessä käytöksessään sen ajan. Mä olisin ehkä vain joutunut päästämään siitä irti jos se olisi päättänyt ruveta sikailemaan, joka tietysti olisi aiheuttanut vähän kohinaa kisakumppaneissa. Etenkin tammojen omistajissa.
Tungin aurinkolaseja syvemmälle päähäni, aurinko paahtoi terävästi niskaan ja mulla oli ihan sellainen olo kuin ilmassa olisi ollut muitakin jännitteitä kuin pelkkää kisajännitystä. Ehkä se kehitteli ukonilmaa ja musta oli tulossa hyvää vauhtia yksi niistä vanhuksista jonka niveliä särki kun lupasi sadetta?

Mä vain toivoin että iltaa kohti painostava ilma helpottaisi, sillä hyppääminen tässä olotilassa saisi välittömästi oksennusrefleksit pintaan. Olisi ainakin hyvää juorulehtikamaa käydä antamassa ylen hurrikaaniesteen juurella ennen alkutervehdystä?

Martinin startin jälkeen meillä jäi hyvin aikaa hoitaa Adamas takaisin talliin ja käydä syömässä. Mun ruokahalu säilyi ensimmäiset kaksi haukkausta hampurilaisateriasta ja sen jälkeen nieleskelin palasia kuin ne olisivat olleet puun kaarnaa hampaiden välissä. Kylmä cola sentään upposi alas ja sen voimalla jaksoin istua katsomossa seuraamassa muiden ratoja pitkälle iltapäivään.

Puoli neljältä mä vihdoin siirsin huomioni hevoseeni. Zenzi tuijotti mustan otsatukkansa takaa mua jabakarsinastaan ja leputti toista takajalkaansa. Se saattoi antaa rennon vaikutelman itsestään, mutta mä tiesin että se olisi sekunnin sadasosassa hereillä ja valmiina lähtemään lentoon pienimmänkin ilmavirran mukana. Se loi itse omat hurrikaaninsa luonteellaan ihan pelkällä olemuksellaankin.
Mä olin mielissäni siitä, että sen harjassa oli vähän purua, sillä se merkkasi sitä että tamma oli nukkunut edes jossain välissä makuultaan. Olin jo harjaamassa niitä pois kun muistin sen tiktok-videon ja kaivoin puhelimen esiin.

Kuuntelin musiikkia korvanapeista samalla, kun letitin Zenzin harjaan täsmällisen kauniita sykeröitä. Se seisoi edelleen paikoillaan, mutta vain koska olin sitonut sen jaban ovikalteriin kiinni. Zenzin harja oli paksu ja mun sormiin koski jo viimeisten sykeröiden kohdalla, mutta ainakin ne kestäisi vaikka missä kevätjuhlaliikkeissä vaikka mä en kyllä kestäisikään. Oli se hyvä, että edes joku meissä ratsukkona osottaisi lujuutta kutsuvierasluokassa, olkoonkin sitten vaan meidän letit. Zenzin harjan jälkeen letitin sen häntään punaisen rusetin ja heitin satulan huopineen tamman selkään. Kello tikitti tasaista tahtia eteenpäin ja mulla oli vielä ruhtinaallisesti viiden minuutin aikataulutettu vessatauko ennen kun mun pitäisi laittaa oma kypärä päähän ja taiteilla suitset tumman kisaratsuni päähän.

“Siellä näyttää vähän ukkoselle, mutta en usko et se tulee päälle”, Martin totesi käveltyään Zenzin jaban luokse. Mä narskuttelin hampaitani ihan kuin se olisi auttanut säätilaan jotenkin.
“Kivaa”, mä puuskahdin ja yritin hengittää jännitystä pois, kun se luikerteli mun ihon alla kuin kutsumaton vieras. Ne piti jotain omia puutarhajuhliaan mun sisällä päänsärkyni kanssa. Zenzi vihasi sadetta varmaan yhtä paljon kuin mä.
“Sä selviit kyllä hyvin”, Martin rauhoitteli ja hymyili poikamaisesti toisella suupielellään. Jännityksenkin keskellä se sai mun huomion sekunniksi itseensä pelkästään sillä.

“Mä poltan tän koko mestan jos ei päästä finaaliin”, mä totesin sille. Enpä olis uskonut, että kolmen vuoden jälkeen mä sain yhä Martinin yllättymään jollain mitä päästin suustani.
“Ava”, Martin lausahti, se oli kuin kysymyksen ja varoituksen yhdistelmä.
“Ich mache nur Spaß”, lupasin, mutta mun virne antoi ymmärtää ettei se välttämättä ollut ihan täysin vitsi siltikään.

» 27.-29.10.2023 - legendaarinen Rautakruunu (tekstituotos)

"Tiesitkö, että Rasmus Alsila on voittanut Rautakruunun kolme vuotta sitten?", Ava kysyi venytellessään maastoauton etupenkillä kuin kissa. Traileri kulki auton perässä kuin juna, se ei heilunut vaikka ulkona kävi aikamoinen sivutuuli. Trailerikamerasta näki kuinka heidän hevosensa - valkoinen ja musta, söivät omista heinäverkoistaan. Kumpikin seisoi tyytyväisen näköisenä omalla puolellaan oriseinää, joka oli asennettu siihen päällimmäiseksi mustan tamman takia, eikä kimon orin vuoksi.
"Ai?" Martin vastasi laiskasti, molemmat kädet ohjauspyörän alareunassa leväten. Ava vaihtoi uudelleen asentoa.
Onneksi Sîr Angreniin ei ajanut Kallasta ihan mielettömän kauan, mutta tarpeeksi kauan, että paikat puutuivat istumisesta.
"Branin kanssa", Ava jatkoi vielä, vaikka aihe alkoikin jo kyllästyttää.

Ava toivoi, että jonain päivänä hekin voisivat ostaa oman tallin kuten Jusu ja Rasmus olivat ostaneet. Toki haaveeseen kuului myös ne rahamäärät, joita Jusun perhe ja tämä itse pitivät hallussaan, mutta niiden suhteen tytön piti suunnata toiveensa vieressään istuvan poikaystävän perheeseen.

"Ollaan vartin päästä perillä", Martin havahdutti Avan haavekuvistaan ja tyttö ryhdistäytyi penkissään. Hän ei ollut ikinä käynyt tällä kisapaikalla ja odotti mielenkiinnolla millaiset puitteet olisivat.

Zenzi tuntui sähikäiseltä jo ennen, kun Ava pääsi kipuamaan sen selkään. Vaikka se piirre olikin toivottavaa sekä este- että maastoradalla, ensimmäisen päivän koulukokeessa Ava olisi toivonut vähän eri tuulella käyvää kisaratsua. Tyttö oli hädin tuskin saanut toisen jalkansa työnnettyä jalustimeen, kun tamma tikkasi ensimmäisen kerran pystyyn.
Tottuneesti Ava nojasi eteen, otti tukea Zenzin kaulalta ja antoi sille tilaa rauhoittua. Se usein lopetti melko nopeasti, jos sitä ei ahdistellut lopettamaan väkisin.

"Pärjäätkö?" Martin huhuili hieman kauempaa Adamaksen ohjista pidellen. Ori seisoi kuin patsas, odottaen vuoroaan selkäännousujakkaralle.
"Ainahan mä", Ava vastasi virnistäen ja sai ohjattua tamman edemmäksi.

Zenzi asettui hieman, mutta vähän väliä Ava sai keskeyttää verryttelynsä odottaen milloin tamma palasi takaisin maankamaralle. Pystyynnousujen ohella se aina välillä pukitti niin valtavia pukkeja, että toisinaan sen ratsastajasta tuntui siltä kuin tamman takajalat olisivat melkein iskeneet takaraivoon. Onneksi Zenzi ei ollut ihan niin taipuisa kuitenkaan.

"Onpahan ainakin nikamat kunnolla avattu", Ava nauroi ravatessaan Zenziä verryttelystä kisa-areenalle. Sormet ristiin, että verryttelyn availut olisivat riittäneet siltä erää ja valkoisten aitojen sisällä Zenzi esittäisi vain rentoja, elastisia liikkeitään ilman mitään akrobaattisia taidenäkemyksiään.

» 30.08.2025 - Power Jump 2025 (tekstituotos)

“Jotenkin musta tuntuu, että parempi olisi vetää joku pelle-peruukki päähän ja lyödä sellainen pyöreä punainen nenä naamaan”, huokaisin turhautuneena, kun yritin mahdollisesti kahdennenkymmenennen kerran taiteilla pitkiä, verenpunaiseksi värjättyjä hiuksiani kuriin letille.

“Älähän nyt, uskon vakaasti, että vedät vielä ässän hihastasi, kuin taikuri konsanaan ja vedätte Zenzin kanssa kunnon hattutemput areenalla”, Martin rauhoitteli ja siveli olkapäitäni rauhoittavasti.
Tämä oli yksi niistä harvoista hetkistä, joita en mielelläni antanut kenenkään muun todistaa Martinin lisäksi. Muu maailma sai tavata koppavan, itsevarman ja aina valmiin Ava Pulkkasen, sen jolta ei puuttunut itsevarmuutta ja määrätietoisuutta.

Kahdeskymmenesensimmäinen yritys sai minut melkein repimään hiukset irti päänahastani.
“Anna, kun minä”, Martin hengähti syvään ja hymyili minulle peilin kautta. Ihan joka poikaystävä ei osannut letittää tyttöystävänsä hiuksia, mutta Martin oli letittänyt hevosten jouhia siitä asti, kun oli oppinut kävelemään eikä minun reuhkani, vaikka pitkät ja paksut olivatkin, vetäneet vertoja hevosten häntäjouhille.

Itsevarmoin, rauhallisin liikkein Martin kesytti kutrini ja seurasin hevosrekan peilistä kuinka vaivattomasti kahdeskymmenestoinen letti muotoutui taitavissa käsissä. Nouseva aurinko osui Martinin kasvoille, luoden niihin kultaisen, auringonkeltaisen hehkun.
Rekassa yöpyminen Floridan auringon alla, toi oman tunnelmansa kilpailu aamuun, vaikka en ei olisi sillä hetkellä valittanut jos olisin voinut loikoilla pehmeällä hotellin sängyllä toisten kilpailijoiden tapaan.
Me kuitenkin käytimme kaiken rahamme ennemmin hevosten hyvinvointiin, kuin omiin mukavuuksiimme, joten rekkayöpyminen sai luvan kelvata.

Istuin penkkini reunalla, kun seurasin muiden ratsastajien suoritusta kilpailu areenalla.
“Pahimmat tulee varmasti olemaan tuo Big Boy ja Volcanix Vortex, kun niissä on nuo renkaat”, Martin epäili ja sai minut nyökkäämään terävästi. Zenzi oli rohkea ja kenttähevonen, mutta areenan luoma paine, varjot ja räikeät värit saattaisivat hämmentää tammaa paljonkin. Minun ykköstehtäväni oli olla sen tukena ja tehdä oma osuuteni, jotta startti sujuisi parhaalla mahdollisella tavalla.
Ei ollut oikeastaan väliä kuinka meillä sujuisi tuloksellisesti, kunhan molemmille jäisi hyvä fiilis radalta. Jokaisen suorituksen jälkeen yleisö riehaantui lähes mylvimään suosionosoituksiaan, viheltäen ja hurraten aivan jokaiselle yhtävertaisesti. Tämä, jos jokin oli täyttä kisaelämää.

Sunny Horse oli kisapaikkana aivan mielettömän upea miljöö ja merituuli rauhoitteli jännitystäni tehokkaasti. Suolainen tuuli toi myös mukavan viilennyksen 30 asteen lämpötilassa, jossa jo pelkkä käveleminen kisa-areenalta jaba-alueelle toi hien pintaan.

“Lyhyt verkka ja välikäynnit silloin, kun olet kolmas valmistautuja toiminee parhaiten. Tässä lämmössä turha ottaa Zenziltä kaikkea energiaa pois, vaikka se varmasti onkin melko säpäkkä vielä radalla”, Martin totesi kävellessämme kohti Zenzin jaba-karsinaa.
Multa ei jäänyt huomaamatta ohikulkevien tallityttöjen ihailevat katseet ja jaksoin innokkaammalle niistä antaa myrkyllisimmän katseeni takaisin. Tyttö raukka meinasi törmätä vastaan tulleeseen naiseen hämmentyessään, se sai tyytyväisen hymyn leviämään huulilleni samalla, kun tartuin Martinin kädestä kiinni.
Minun.

“Olen imarreltu, mutta sun pitäisi silti keskittyä enemmän tulevaan rataan, kuin viattomien tallityttöjen murhasuunnitelmiin”, Martin naurahti ja kiepsautti minut käsivarrelleen ja suuteli niin intensiivisesti, että meinasin unohtaa oman nimenikin.
“Paraskin puhuja”, virnistin ja jatkoimme matkaamme.
Zenzi seisoi kuin patsas, kun letitin sen paksua mustaa harjaa täsmällisille sykeröille. Vaikka olin hävinnyt taistelun omien hiusteni letityksessä, Zenzin harja taipui tahtooni ilman ylimääräistä vääntöä.
Se sai selkäänsä verenpunaisen estehuovan, jossa oli auringonkeltaiset koristelut, kilpailun teemavärien mukaisesti valittu. Samaa sarjaa oli myös korvahuppu ja suitsien otsapannan timantit säihkyivät keltaisen eri sävyissä.

Power Jumpissa oli aivan omanlainen, taianomainen tunnelmansa. Etenkin näin juhlavuotena ja kun kilpailut järjestettiin kaikista maailman paikoista juuri USA:ssa, tuntui kaikki jotenkin entistä suuremmalta ja hienommalta.
Kisajärjestäjät olivat saaneet juuri sopivasti tuotua juhlavuoden teemaa esille ilman, että koko tapahtuma tuntui pelkältä sirkukselta.

Martin auttoi minut tumman ja tulisen tammani selkään ja taputti minua vielä rohkaisevasti polveen.
“Muista hengittää ja teet vain parhaasi. Loput on kohtalon käsissä”, poika totesi hymyillen ja nyökkäsin. Zenzi tuntui eloisalta allani ja meinasi jyrätä liian lähelle eksyneen tyttölauman päälle. Ei sillä, että olisin sitä kovin hanakasti estellyt.

Lähtiessämme kohti kisa-areenaa näin vilauksen tutuista hiirulaisen vaaleista hiuksista.
Jokaisella oli omat epäilyksensä minkä vuoksi Josefina Rosengård Alsila ei itse ratsastanut tämän vuoden Power Jumpeissa eikä juuri sopivista paikoista löysä vaatetus ainakaan hiljentänyt niitä juoruja.
Olipahan yksi vastus vähemmän kisa-areenalla kohdattavana tänä vuonna.

» 29.08.2026 - Power Jump 2026 (tekstituotos)

Tuntui siltä, kuin aika olisi pysähtynyt ja samaan aikaan ihan hirvittävän paljon oli ehtinyt tapahtumaan viimeisen vuoden aikana. Avan askel oli jollain tapaa kevyempi nyt, kuin mitä se oli ollut vuosi sitten kävellessään Floridan auringon alla Power Jumpin tallialueella. Tämän vuoden kilpailut olivat tuoneet tytön kotiin, vaikkakin Tammisaareen eikä Kallan pieneen kylään.
Siitä huolimatta oli samaan aikaan huojentavaa ja ahdistavaa hengittää suomalaista ilmaa, kuunnella lokkien tuttua huutoa vironsinisen taivaan alla samalla, kun oli starttaamassa ei yhden eikä kahden - vaan peräti neljän eri puoliverisen tamman kanssa vuoden odotetuimmassa kilpatapahtumassa.

Zenzi oli ainut jatkumo, joka Avan elämässä oli nyt jo neljättä vuotta peräkkäin. Pikimusta tamma seisoi tilapäismajoituksessaan tarkkaavaisen ylpeänä, musta karva kiiltäen jopa karsinansa varjoissa. Ava olisi toivonut saavansa sen nostettua tälle vuodelle jo 140cm luokkiin, mutta oli tyytyväinen vain siitä, että hänellä oli edelleen oma tammansa ja se oli jälleen terve.
Kevään aikana useampi epämääräinen oire oli jättänyt treenaamisen täysin nolliin, kun belgialainen eläinlääkäri oli yrittänyt selvittää mistä yskiminen ja satunnainen epäpuhtaus liikkeissä oli johtunut.

Tamma oli vihdoin saanut puhtaat paperit toukokuun alussa ja vasta saatuaan luvan eläinlääkäreiltä, Ava oli uskaltanut ilmoittaa Zenzin Power Jumpin kvaaleihin, jotka hypättiin Harmony Sporthorsesin tiloissa Alankomaissa jo sen saman kuun lopussa.


Ava istui pienelle mustalle kokoontaitettavalle jakkaralle Zenzin karsinan eteen ja ryhtyi puhdistamaan tamman jo valmiiksi hyvin kiiltävää vatsapanssaria.

"Meinasitko, että sokaiset kaikki kanssakilpailijasi ja varmistat sillä tavoin paikkasi finaalissa?" naapurin kartanosta Avan groomiksi lähtenyt Stefan naurahti kävellessään karsinoiden luokse painavat vesikanisterit käsissään.
"Ei siitä varmasti haittaakaan ole", Ava vastasi saksaksi ja jatkoi nahkavarusteen kiillottamista.
"Luulisi, että tuon takia raahasit minut tänne asti, ettei sinun tarvitsisi enää putsata hevostesi varusteita. Teen sen mielelläni", Stefan jatkoi ja laski kanisterit karsinoiden viereen.
"Jos haluat olla hyödyksi, voit letittää Zenzin. Haluan sen valmiiksi puoli viideksi, niin saan kunnon alkukäynnit ennen luokan alkamista."

Avan jäänsinisten silmien katse oli terävä, mutta Stefan tuntui olevan immuuni kaikelle sille äkkipikaisuudelle ja pisteliäisyydelle, jonka etenkin jännitys sai pintaan. Saksalaissyntyinen nuorukainen nyökkäsi rennosti ja pujahti sitten letitystarvikkeiden kera Zensin karsinaan.
Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kilpailu, johon Ava oli lähtenyt ilman poikaystäväänsä Martinia, mutta sillä hetkellä tyttö kaipasi elämänsä rakkautta vierelleen, rauhoittamaan hermojaan ja toimimaan luonnollisena puskurina ulkomaailman ja hänen välissään.

Martin oli kuin rauhoittava meri lempeine laineineen siinä, missä Ava oli myrskytuulet, jotka kaipasivat ympärilleen kaaosta, aina vain lisää kaaosta.

"Käyn kiertämässä expossa", Ava ilmoitti ja nousi ylös jakkaraltaan, laskien satulavyön käsistään Zenzin varustekaappiin.
"Älä pidä kiirettä!" Stefan huudahti sen hetkisen työnantajansa perään ja Ava sai hädin tuskin pidettyä silmänsä kurissa, kun ne yrittivät pyörähtää kuopissaan. Vähällä oli, etteikö hän olisi kääntynyt ja näyttänyt keskisormeaan nuorukaiselle.


Tämän vuoden teemavärit näkyivät selvästi Norling Ridningin tallialueella. Kaikki kukista lähtien tuntui loistavan vironsinisen ja mustan eri sävyissä ja teeman mukaisesti jokaiseen mahdolliseen koloon oli sujautettu simpukoita, koralleja ja mitä mielikuvituksellisempia koriste-esineitä, joita vesiteemasta vain saattoi keksiä.

Expo-alueen sisäänkäyntiin oli tuotu kaksi mittavan kokoista akvaariota, joiden sisältöä lukuisat lapset ja aikuiset tutkivat nenät kiinni laseissa. Ava mietti miten mukavalta kaloista tuntui, kun tuhannet ihmiset tökkivät lasia sormillaan ja lapset kiljuivat riemuissaan. Se oli kai omalla tavallaan sama, kuin kilpailuareena, jolle hänkin oli pian ratsastamassa kaikkien katsojien eteen.
Myyntikojuissa oli upeasti esillä aivan kaikkea, mitä ihminen saattoi toivoa. Ava oli jo ostanut useamman loimen, riimun ja yhden hevosmaalauksenkin, mutta tällä kertaa tytön mielessä oli tuliainen Martinille. Ava hypisteli erilaisia vaatteita, vyönsolkia ja jopa pientä lokki-pehmolelua eräässä kojussa, mutta mikään ei tuntunut sopivalta.

Ava tervehti viileän kohteliaasti kanssakilpailijoitaan, jäi keskustelemaan pidempään usein pelkästään siksi, että halusi tulla tunnistetuksi jonkun itseään tärkeämmäksi luokittelemansa ratsastajan silmissä.
Ava kertoi lyhyesti muutostaan Belgiaan, mainitsi siitä kuinka kiitollinen oli saamistaan tilaisuuksista ja miten paljon oli huomannut kehitystä omassa ratsastuksessaan muutettuaan pois Suomesta.
Erityisesti kohdattuaan kilpailunjohtajat, Murtomäen, Salokosken ja Antoninin, Ava muisti hymyillä leveästi ja tervehtiä jokaista nimeltä, kertoen siten tietävänsä kenen kanssa oli tekemisissä. Muistaen myös esittäytyä itse nimellään niin, että jäisi mahdollisesti näiden mieleen.
Kohteliasta, pinnallista ja laskelmoivaa, sillä sitä kaikkea Ava halusi olla. Nimi, jonka tunnisti verryttelykentällä, jonka kohdalle saattoi pysähtyä selatessaan lähtölistoja. Jonka luokse mahdollisesti saattaisi tulevaisuudessa lähettää nuorikkonsa ratsutukseen.

Niin, Avalla oli nykyään yritys, jonka esille tuomisessa tuli olla riittävän itsevarma ollen samalla nöyrä. Kukaan ei luottanut koppavaan tyttöön, joka luuli itsestään liikoja, mutta ei myöskään antaisi ikinä hevostaan hissuttelijalle, jolta puuttui rohkeutta.
Tasapaino oli säilytettävä laskelmoidun tarkasti ja etenkin, kun Avan oli niin helppo vetäytyä tulisen suojakilpensä taakse, hänen oli vähän väliä muistutettava itselleen; hymyile ja kuuntele.

Lopulta erään kuvanveistäjän kojun luota, Ava vihdoin löysi etsimänsä. Se oli pieni pystyyn hyppäävä hevospatsas, joka oli tehty simpukoiden kuorista. Taiteilija mainosti lahjoittavansa 5% tuotoistaan merten hyväksi, joten matkamuisto oli myös moraalisesti sopiva. Lahja käärittiin huolellisesti pakettiin ja Ava lähti kelloaan vilkaisten suunnistamaan kohti jaba-aluetta.


Zenzi tuntui syöksevän tulta ja tappuraa Avan alla, kun he yrittivät pysytellä rauhallisessa käynnissä ennen verryttelykentälle pääsyä. Mustan tamman hännässä ja otsapannassa oli tulenpunaiset varoitusrusetit, joita onneksi suurin osa tuntui kunnioittavan viimeistään siinä vaiheessa, kun Zenzi liimasi korvansa niskaansa ja keräsi energiansa kohti taivasta. Ava istui hiljaa, silitteli kiiltävää karvaa tamman kaulalla ja yritti samaan aikaan nähdä kaikkialle ympärilleen.

Jännittäminen tuntui toissijaiselta, kun piteli käsissään sellaista määrää dynamiittia. Zenzi heitteli takapäätään päästyään verryttelyareenalle ja Ava oli vain iloinen, ettei heidän lähellään ollut muita ratsukoita sillä hetkellä. Zenzin hermot sen sijaan repeilivät liitoksistaan ja Ava päätti jättäytyä hypyistä siihen asti, että sai ratsuunsa vähemmän ylöspäin suuntautuvaa liikettä sileällä.
"Okseri!" joku huusi ja Ava ohjasi tammaansa niin lähelle aitaa, kuin mahdollista. Toisten hyppyjen häiriköinti ei kuulunut hänen suunnitelmiinsa, mutta Zenzi ei aina ihan kuunnellut loppuun saakka.

Hikikarpalot juoksivat tytön selkärangassa, kun he vihdoin pääsivät sen verran yhteisymmärrykseen, että Ava saattoi ohjata tammansa ensimmäiselle verryttelyhypylle. Heillä oli aikaa vain muutamaan hyppyyn, joten jokaisen kohdalla piti laskelmoida tarkkaan jokainen pidäte ja etäisyys.
Areenalla he eivät enää voineet käydä neuvotteluja kumpi päätti ponnistuspaikoista ja kumpi nopeudesta. Hän ei halunnut päätyä tilanteeseen, jossa löisi päänsä esimerkiksi Dolpharch-esteen yli hyppäävään delfiini-figuuriin tai syöksyisi selästä Seashell-trippelin sisuksiin.

"Malta", Ava lausahti eikä päästänyt ohjista senttiäkään ylimääräistä Zenzin ponnistaessa ensimmäiseen hyppyyn. Tamma heilutti häntäänsä raivokkaasti, mutta ei vetänyt ratsastajaansa tasapainosta tai edes pukittanut.
"Hienosti", Ava kehui ja myötäsi sisäohjasta sen verran, että saattoi rapsuttaa tamman kaulaa.
Seuraavissa hypyissä hän saattoi jo antaa hieman enemmän tilaa ja Zenzi vaikutti tyytyväiseltä.

Kuuluttajan ääni raikui kovaäänisistä.
"Seuraavana vuorossa, next we have Ava Pulkkanen - Zenzi!"
Kaksi askelta ennen areenan porttia, Avan jalat muuttuivat spagetiksi ja kaikki veri tuntui kaikkoavan tytön päästä. Äänet heidän ympärillään vaimenivat ja tytön korvissa alkoi soida. Hän oli aivan varma, että menettäisi tajuntansa siinä ja nyt. Ava saattoi jo kuvitella valuvansa hiekkaan liikkumattomana kasana ja kauniin tammansa juoksevan kierros toisensa jälkeen valtavan yleisömeren edessä ilman häntä.

Sitten äänet palasivat, hyökyaallon lailla ja Ava ei saanut hetkeen ilmaa keuhkoihinsa. Zenzin korvat kääntyilivät villisti ja vasta lähtömerkin läpitunkeva vihellys sai Avan palaamaan takaisin siihen hetkeen.

"Me pystytään tähän."

Ava kannusti hevosensa laukkaan tervehdittyään tuomareita eikä uskaltanut katsoa tulostaululle ennen, kuin viimeinenkin este oli ylitetty ja Ava tiesi päässeensä uusintaan.