21.02.2015 kouluvalmennus Hukkapurossa
Nuorten hevosten valmennuksessa oli teemana tänään laukanvaihto askeleessa. Tehtävää harjoiteltiin siten, että kentän keskelle oli asetettu puomi, jonka yli ratsastettiin eräänlaista kahdeksikkoa siten, että puomin kohdalla tehtiin laukanvaihto. Puomin oli tarkoitus helpottaa laukanvaihdon tekemistä, sillä puomin yli laukatessaan hevonen kiinnittää jo valmiiksi enemmän huomiota jalkoihin ja ponnistaa siksi todennäköisesti hieman paremmin. Kun laukanvaihto puomin kanssa sujui hyvin, otettiin puomi pois ja testattiin laukanvaihdon sujuvuutta tasaisella maalla.
Myriad kuumui helposti laukkatehtävästä ja Heidin olikin loppua kohden vaikeaa saada energinen tamma pysymään kuulolla. Heidi kuitenkin suhtautui kärsivällisesti Myriadin temppuiluun ja sai pidettyä tamman hallinnassa ilman, että sen meno olisi häirinnyt muita valmennettavia. Myriadille laukanvaihdot olivat selvästi jo tuttu juttu, joten se suoriutui puomitehtävästä leikiten. Ilman puomia harjoitellessa Myriadin oli hankalaa hahmottaa se askel, jolla laukka kuului vaihtaa ja välillä sen tahti hieman rikkoutui vaihtoja tehdessä.
14.10.2017 muutto Vaahterapolkuun
Minua jännitti ihan hirveästi, vaikka sainkin pidettyä ulkokuoreni tyynenä. Vilkaisin sivupeiliin, traileri seurasi vakaasti asfaltilla, keskikonsolin kamerasta näin rautiaan nyppivän heiniään toisinaan, mutta enemmän se keskittyi ikkunasta katseluun. Radiossa soi joku menneen kesän hittibiiseistä, mutta en minä sitä kuullut, kun kaikki keskittyminen meni traileriyhdistelmän määränpäästä murehtimiseen.
Heidi oli antanut minulle ihan älyttömän vastuun, minä omistin hevosen. En siis paperilla, mutta muuten kyllä. Se oli ihan uskomaton tunne ja muistan vieläkin sen huumaavan tunteen, jonka uutisen kuuleminen aiheutti.
Tienviitassa sanottiin Vaahterapolku 1km käännös vasemmalle. Palasin takaisin tähän hetkeen ja jännittämiseen, hiljensin pikkuhiljaa kaasujalkaani, lopulta laitoin vilkun vasemalle ja pian olinkin puiden ympäröimällä hiekkatiellä. Hetken ajon jälkeen tallipiha avautui edessäni, hidastin ja käännyin vasemmalle parkkipaikalle. Minua vähän jännitti ottaa Myriad yksin ulos autosta, mutta tiesin sen hermostuvan samantien, kun se tunsi auton pysähtyneen eikä sitä otettu heti ulos. Sammutin auton, nousin ylös ja venyttelin kipeytyneitä jäseniäni. Kuulin, kuinka trailerissa alkoi tuttu kuovinta ja ripeästi otin liinan ja kävelin avaamaan trailerin takasillan.
Myriad päästi korvia huumaavan hirnahduksen nähdessään päivänvalon takanaan ja rykäisi kevyesti etupäätään ylös.
- Nyt rauhassa, nainen, tää on ihan tuttu juttu, rauhoittelin tammaa ja avasin sen vieressä olevan takapuomin. Kävelin trailerin etuosaan, napsautin liinan sen kuolainrenkaaseen ja irroitin päitset sen päästä.
- Odota, totesin ja kävelin takaisin takaosaan, vilkaisin vielä tammaan, joka näytti hetkeksi rauhoittuvan ja avasin takapuomin sen takaa.
- Pakki, komensin ja Myriad tuli tuttuun tapaansa kaasu pohjassa suoraan ulos ja pysähtyi niille sijoilleen utelias katse silmissään. Huokaisin syvään ja otin siltä kuljetussuojat pois jaloista, jonka jälkeen lähdimme etsimään uutta kotitallia useiden rakennusten joukosta.
Tallin löysin onneksi helposti, vaikka ilmeisesti päädyinkin väärälle ovelle ensin, käytävää pitkin onneksi askelsi juuri vaaleaverikkö, nuorehko nainen, joka esittäytyi Sariksi. Tämä ohjeisti meidät oikeaan suuntaan ja kertoi onneksi vielä ohjeet karsinan löytämiseen. Kiersimme rakennuksen toiseen päähän, Myriad kulki epäilyttävän nätisti vieressäni koko matkan, kunnes pääsimme kulman ohi ja melkein törmäsimme brunetteen tyttöön ja tämän talutuksessa olevaan tummanruunikkoon poniin. Myriad löi pöytään koko diiva kokoelmansa hypäten ensin sivulle metrin verran, sen jälkeen täysin kynttiläksi pystyyn ja lopetti shown tehokkaalla takapotkulla, joka olisi saanut laudat lentämään, jos olisi osunut seinään.
-Myriad! huudahdin ja tamma asettui korskahtaen aloilleen luimien säikähtäneelle poniparalle tappavaan sävyyn.
- Sori, se on vähän ylidramaattinen välillä, pahoittelin brunetelta, joka onneksi ei näyttänyt suuttuneen tapauksesta.
- Sä taidat olla yksi niistä uusista yksäreistä? Mä olen Catherine ja tämä on Pilgrim, tyttö esittäytyi hymyillen.
- Juu, mä olen Vivia ja tämä on Myriad, muutettiin tänne tänään.
Hetken päästä Myriad seisoi karsinassaan ja söi heiniä tutustuen samalla ympäristöönsä. Se oli sen verran rauhallinen, että saatoin lähteä raahaamaan tavaroita ja siivoomaan traileria. Homma hoitui yllättävän nopeasti ja viimeisten loimikassien kanssa törmäsin Milaan, jonka olinkin tavannut silloin, kun kävimme Heidin kanssa tutustumassa talliin. Nainen tuli saattamaan minut talliin ja kertoi samalla tallin tavoista ja mistä mikäkin löytyisi. Lopulta puin Myriadille ohuen toppaloimen ja seurasin Milaa ulos ja tarhoille. Yhdessä tarhassa oli musta tähtipäinen tamma, jonka Mila esitteli Annaksi, Myriadin tulevaksi tarhakaveriksi.
Anna näytti kamalan lempeältä ja osoitti myös olevansa täydellinen tarhakaveri tuittupäiselle Myriadille, sillä tammat jäivät haisteluiden jälkeen ihmettelemään maailmaa vieretysten.
- Sehän kävi helposti, Mila totesi ja naurahdin.
- Olisin kyllä odottanut vähän enemmän riekkumista, mutta taisi käydä hyvä tuuri tällä kertaa, vastasin hymyillen.
Huokaisin syvään ja katsahdin ympärilleni. Paikka tuntui oudolta, uudelta ja vieraalta, mutta uskoin, että ajan kanssa tulisimme sopeutumaan tänne hyvin.
05.10.2017 koulukiemuroita
Oli Myriadin toinen päivä Vaahterapolussa, tulin tallille aikaisin, jotta saisin liikutettua sen melko rauhassa. Pysäköin autoni ja lähdin kohti tallirakennusta, jossa suunnistin suoraan varustehuoneeseen. Tavaroiden löytämisessä meni hetki, mutta pian olin saanut hoitolaukun, satulan, suitset ja suojat vietyä tamman karsinan luokse. Tallissa oli todella hiljaista, en ollut törmännyt vielä kehenkään. Nappasin riimunnarun mukaani ja lähdin hakemaan Myriadia tarhasta.
Rautias tamma seisoi pää heinissä mustan loimen alle vuorattuna. Sen vierellä seisova Anna söi myös heiniä, tammat olivat lähes saman korkuiset ja olin edelleen hämmentynyt miten hyvin ne tulivat juttuun keskenään. Myriad antoi helposti kiinni ja pian se seisoikin karsinassaan katsellen ympärilleen uteliaana. Riisuin loimen sen päältä ja viikkasin sen karsinan oveen. Otin harjakassista harjan ja rupesin töihin.
Myriad oli onneksi siisti hevonen, joten harjauksessa ei mennyt kauaa, sitten vain suojat kaikkiin jalkoihin, satula selkään ja suitset päähän. Laitoin vielä kypärän omaan päähäni ja lähdin taluttamaan tammaa maneesia kohti. Pieni tihkusade matkalla kasteli onneksi vain vähän ja pian olimmekin jo maneesin suojassa. Suljin oven takanani ja kiersin maneesin taluttaen pariin kertaan, jotta näin oliko siellä piilossa mörköjä, joihin Myriad olisi reagoinut. Minua epäilytti suuresti tamman rauhallisuus, saattoihan se olla, että ikä oli tuonut viisautta neidin aivoihin, mutta en ihan täysin luottanut siihen ajatukseen.
Pysäytin rautiaan maneesin keskelle, kiristin satulavyön ja laskin jalustimet alas. Keräsin ohjat hieman lyhyemmälle ja nousin tamman selkään kevyesti.
Alkukäynnit sujuivat ongelmitta, Myriad oli mukavan reipas, mutta silti kuulolla koko ajan. Otin ohjia lyhyemmäksi, tein muutaman voltin ja kannustin tamman raviin. Myriadin askeleet olivat lyhyehköt ja jännittyneet alkuun ja sain tehdä aika paljon töitä, jotta sain sen rennoksi. Lopulta se kuitenkin kulki lähes ajatuksen voimalla ja saatoin istua alas harjotusraviin. Tamma tietenkin otti alas istumisen merkiksi laukannostosta ja pidätin sitä ehkä turhan kovalla kädellä neidin mielestä ja se veti herneen nenään. Tutut liikeradat käytiin läpi, muutaman kerran etupää ylös, sitten takapään vuoro ja vielä pari kenguruhyppyä eteenpäin, jonka jälkeen jännittynyt ravipätkä häntä arabimaisesti pystyssä ja korskahtelut siihen päälle.
- Voi tamma, hymähdin sen selässä ja annoin vähän lisää pohjetta puolipidätteiden kera. Pikkuhiljaa Myriad asettui jälleen ja saimme jatkaa työskentelyä, loppuajan ilman kevätjuhlaliikkeitä.
Loppukäyntien jälkeen suunnistimme lyhyelle maastokierrokselle, en uskaltanut lähteä kauas, sillä en olisi löytänyt enää takaisin, mutta sen lyhyen retken saimme nautiskella lähestyvän syksyn väreistä, onneksi sadekin oli lakannut.
14.10.2017 jännitteitä ilmassa
Posliini tippui äänekkäästi laattalattialle rikkoutuen miljooniksi paloiksi, maljakon kukat makasivat lattialla elottoman näköisinä. Heräsin ääneen, jota seurasi kirjava kirosanojen litanja, kuuntelin sydämeni tiheää lyöntiä ja yritin tasata hengitykseni. Jääkaapin ovi kävi, lisää tavaroita tippui lattialle ja yritin pidättää kyyneleitä. Tämän oli loputtava.
Aamuaurinko toi lohtua unettomaan yöhön, seurasin kuinka se loi varjoja ja valoja huoneeseen verhojen välistä. Nousin hitaasti ylös ja puin päälleni farkut ja punaisen topin, niiden päälle vielä mustan hupparin. En jaksanut edes harjata hiuksiani ja silmäpussit kertoivat selkeää tarinaa yön kulusta. Avasin varovasti makuuhuoneen oven ja annoin katseeni kiertää sotkuisessa olohuoneessa. Sohvalla makasi kuorsaava mies, vieressään tyhjä kaljapullo ja puoliksi syöty leipä.
Nappasin nopeasti jääkaapista mukaani juotavan jugurtin ja pöydältä omenan ja lähdin asunnosta vähin äänin, varoen herättämästä sammunutta isoveljeäni.
Tallilla oli ihmisiä yllättävän paljon ottaen huomioon, että kello oli vasta kahdeksan lauantai aamuna. Olin oppinut vasta ihan muutaman nimen, mutta silti kaikki moikkasivat minulle hymyillen. Kasvojani koristi hymy, vaikka sisäisesti en olisi jaksanut yhtäkään ihmistä sillä hetkellä.
- Hei, me ollaan lähdössä maastoon, haluutko tulla mukaan? joku tyttö kysyi, enkä kuollaksenikaan yhdistänyt kasvoja nimeen.
- Ömm, tai siis.. kiitos kysymästä, mutta en mä tällä kertaa, vastasin, toisen hymy jatkui, tämä nyökkäsi ja katosi satulahuoneen ovesta. Seisoin vielä hetken paikoillani hämilläni, kunnes kehoni nytkähti liikkeelle ja mekaanisesti hain Myriadin juoksutusvermeet karsinan eteen.
Rautias seisoi tarhassa pirteän näköisenä, se otti pari raviaskeletta ja heilautti päätään, hirnahti vielä päälle. Anna ei ollut tarhassa, joten jätin portin auki ja talutin energisen tamman sisälle väistellen sen kavioita tuon tuosta, kun se muka pelästyi ääniä ja liikkuvia asioita.
-Prrt, rauhoitu, manasin matalalla äänellä ja pidin juoksutusliinasta kiinni kaksin käsin. Myriadin takajalat kävivät sen päätä korkeammalla ja siitä se jatkoi nelistäen pikkuruisella ympyrällä, takajalat hipoen etujalkoja. Onneksi olin suojittanut sen jalat huolella, sillä sellainen kopse aina välillä kaikui maneesissa, että tammalla olisi ollut luultavasti jalat verillä ilman suojia.
- Whoa, jatkoin ja mietin, että millä todennäköisyydellä rautias saisi repäistyä itsensä irti jos joku avaisi nyt maneesin oven.
Juuri, kun sikapossulaukka oli laskeutunut arabiraviksi, kuului ovelta pahamaineinen tullaan-huuto ja ovi aukesi. Tamma pörisi, kuin helikopteri ja nosteli jalkojaan, päätään ja häntäänsä vieläkin korkeammalle. Minä valmistauduin pitämään kiinni henkeni edestä.
- Oho, onpa se pörheänä, sisään astellut punatukkainen nainen totesi, kädessään hopeanmusta shetlanninponi riimu päässä.
- Juu, neiti näyttää taas arabiverensä, vastasin.
Parivaljakko meni suosiolla maneesin toiseen päätyyn ja minä jatkoin villin tamman kesyttämistä, kyllä siitä lopulta vähän rauhallisempaa askelta löytyi. Keräsin juoksutusliinan kerälle ja astelimme ulos maneesista, Myriad oli onneksi rauhoittunut hieman, mutta ulkona oli alkanut taas pitkään jatkunut vesisade, joka oli tehnyt hyväpohjaisetkin alueet vesipuistoksi. Tallissa harjasin rautiaan nopeasti ja heitin sen päälle fullneck sadeloimen fleecevuorella, Annakin oli tullut takaisin tarhaan ja Myriad käveli pää alhaalla tamman luokse ja jäi sen viereen seisomaan. Oli ihana nähdä, että se oli löytänyt ystävän.
Ajomatka kotiin meni solmu mahanpohjassa. Olisiko Markus vieläkin kotona vai lähtenyt jatkamaan elämäntyyliinsä uskollisesti juomista kaveriporukkansa luokse. Avasin kotioven ja pidätin hengitystä, kuolemaa vastaava haju pisteli nenääni siitä huolimatta ja tiesin, että joutuisin taas kuuntelemaan rähinää siitä, kuinka paska ihminen olin. Kaduin syvästi sitä päivää, kun olin luvannut veljelleni nukkumapaikan kodistani ja suljin ulko-oven takanani.
- Vivia, missä helv**tissä sä olet taas ollut? tummahiuksinen mies ärähti ja purin hampaani yhteen.
20.10.2017 kaunis syyssää
Mieleni oli vihdoin kevyt, kuin höyhen, olin vihdoin saanut kerrottua veljelleni, joka oli ollut noin kaksi tuntia selvänä, että tämä saisi pakata tavaransa ja lähteä. Markus oli tietysti koittanut parhaansa mukaan haukkua minut pyörtämään päätökseni, mutta jotenkin jutuissa ei ollut sitä paukkua, mikä normaalisti sai minut alistumaan ja myöntymään miehen sanan alla. Johtui varmaan siitä, että olin hävittänyt kaiken alkoholipitoisen asunnosta yöllä toisen kuorsatessa humalaansa pois.
- Tiedätkö mitä, mua ei enää kiinnosta, soita jollekkin kavereistas, että tulevat hakemaan sut ja sun kamat samantien. Sä et ole enää tervetullut tähän asuntoon ilman kunnon elämäntaparemonttia, olin todennut ja uhannut vielä soittaa äidille, joka tepsi edelleen, vaikka veljeni olikin jo 24-vuotias ja muuttanut kotoa pois 6 vuotta sitten. Ärtyisästi toinen oli paiskannut avaimensa olohuoneen lattialle ja lähtenyt vähine tavaroineen ulos ovesta. Ei Markus aina ollut ollut sellainen, oikeastaan mies oli ollut täydellinen isoveli siihen asti, että se oli menettänyt parhaan kaverinsa nelisen vuotta sitten. Siitä asti alkoholi oli vienyt tämän syvälle, eikä jouluaattoa lukuunottamatta miehen vuodessa ollut selvää päivää.
Nyt olin kuitenkin ajamassa tallille, ihana syysaurinko paistoi ja kiitin onneani, että olin muistanut ottaa aurinkolasit mukaan. Pitkä sadejakso oli ainakin hetkeksi väistynyt ja ihan päivissä oli luonto muuttunut mutavellikamaluudesta värikkääksi syksyksi, jossa puiden lehtien värit kilpailivat toistensa kanssa ja sininen taivas helli ankeintakin mieltä.
Tallissa oli Marie hoitamassa omaa suloista Sintti-varsaansa, johon olin salaa ihastunut ihan täysin. Olin rapsuttanut pientä hevosenalkua kerran, kun olin käynyt tallilla sen verran myöhään, että hevoset oli haettu jo sisälle. Myriad oli myös ottanut varsan hyvin vastaan ja seurusteli sen kanssa äidillisen rauhallisesti karsinoiden väliseinän vieressä.
Kävin hakemassa rautiaan tarhasta sisälle ja laitoin sen karsinaansa, hain harjakassin ja ryhdyin töihin. Tamma oli ollut tarhassa ilman loimea ja käynyt piehtaroimassa pienen pölykerroksen itselleen, tarhojen pohjat olivat kuivuneet ennätysvauhtia sateiden loputtua onneksi.
Perusteellisen harjauksen jälkeen hain hivutussuojat, putsit, suitset ja satulan varustehuoneesta, samaan kasaan sain vielä tungettua heijastusratsastusloimen ja taiteilin tavarat käsissäni takaisin tallin puolelle. Tamma katseli ympärilleen tarkaavaisena, mutta kuitenkin aika rauhallisen oloisena, joten päätin suunnata tänään maastoon.
- Hei, ootko sä mahdollisesti menossa maastoon sen kanssa? kysyi ääni takanani ja käännyin ympäri.
- Joo, niin mä vähän suunnittelin, vastasin ja koitin ponnistella muististani olinko tavannut kysyjää aikaisemmin. Tämä tuntui huomaavan miettivän ilmeeni ja hymyili leveästi.
- Mä olen Hannah, päästäiskö me Lollin kanssa mukaan?
Ennen kun ehdin vastaamaan, tallin toisesta päästä Catherine oli jo äänessä.
- Me halutaan kans mukaan Pilgrimin kanssa! tämä huudahti ja minä naurahdin.
- Tottakai saatte tulla, voitte vähän näyttää meille maastoja, etten mä eksy tuonne, vastasin ja niin kilpajuoksu alkoi, kuka saisi hevosensa ensimmäisenä valmiiksi.
Kolmen hevosen letka lähti pihasta vajaa 10 minuuttia myöhemmin, toiset juttelivat iloisesti ja minäkään en voinut olla hiljaa ihastellessamme syksyn värejä. Myriad tuntui hieman jännittyneeltä, mutta hyvällä tavalla, eikä se säpsynyt turhia asioita juurikaan. Yhtä vierestä lähtenyttä lintua se oli vähän kavahtanut, mutta muuten oli pysynyt ihan neljällä jalalla. Kai kavereiden seura oli sillekkin ihan kivaa vaihtelua.
- Otetaanko ravi? Kysyi ensimmäisenä menevä Catherine ja sai kaksi kyllä-huudahdusta. Myriad ei tarvinnut paljoa, vai pieni kielen naksautus ja se nosti lennokkaan ravin.
- Prrt, hölmö, et sä Pilgrimin läpi voi juosta, rauhoittelin naurahdellen ja vilkaisin taakseni, jossa Lolli oli myös ottanut pienen energiapiikin askellajin vaihdosta, mutta Hannah piti sen käsissään ongelmitta.
Meillä meni melkein kaksi tuntia ennen kuin olimme takaisin tallin pihassa, hevoset olivat onnellisen uupuneita, ratsastajien poskia koristi syysviiman puna, sillä ilma oli melko kirpakka auringonpaisteesta huolimatta. Minun oli vaikea uskoa, että vain viikko sitten olin ollut niin maassa, että koko elämä oli tuntunut kaatuvan niskaan. Rapsutin rautiaan tamman kaulaa hymyillen onnellisena, pitäisi lähettää Heidille viesti tästä päivästä ja kiittää tätä siitä taas, että olin saanut Myriadin vastuulleni.
04.12.2017 vesileikkejä
- Voi kuralillu, älähdin nähdessäni Myriadin valkoiset sukat, tai siis, sillä hetkellä ne olivat mudan peitossa ja harmaat. Kumisaappaat olivat pakollinen varuste ulkona ja niiden kanssa sain haettua rautiaan tamman tarhasta kuivin jaloin. Talutin sen suoraan pesarille ja huuhtelin märät savet pois jaloista, enimmät saatuani pois levitin fairya vielä jalkoihin ja sitten huuhtelin ne huolellisesti. Hetken ajan Myriadin jalat hohtivat valkoisina, mutta tiesin, etteivät ne pysyisi sellaisina pitkään. Kuivattuani jalat aloin harjaamaan tammaa, loimet olivat onneksi pitäneet karvan vesisateessa kuivana päätä lukuunottamatta eikä myöskään lika ollut päässyt karvaan tarttumaan.
Harjauksen jälkeen käärin kuivuneisiin jalkoihin mustat pintelit, heitin selkään mustalla huovalla varustetun koulusatulan ja päähän micklemit.
Maneesissa oli onneksi hiljaista, sillä Myriad oli kerännyt vapaapäivistä energiaa. Olin ollut liian kiireinen Heidin kisahoitajana, Valero oli voittanut tai sijoittunut jokaisessa luokassa, missä se oli startannut, onneksi nyt oli hetken kisatauko, jotta ori sai palautua suorituksestaan. Samalla minä sain vihdoin viettää aikaa Myriadin kanssa, joka nyt tanssahtelikin allani kuin mikäkin kilpahevonen.
Alkukäyntien jälkeen pyysin tammalta ravia ja asetin temmon melko reippaaksi, oli ihan turha pyytää siltä sen isompaa kokoamisastetta, kun sillä oli menohaluja, kuin pienessä kylässä. Pidin kevennyksen tahdin hitaana, jotta rautias joutui pitämään vauhdin yllä pitkällä askeleella, eikä tikittänyt lyhyttä poniravia.
Pikkuhiljaa sain hidastettua tempoa jonkin verran ja ryhdyin taivuttelemaan avo- ja sulkutaivutuksia, niiden lisäksi otin raviväistöjä.
Hikihän siinä tuli, kun joutui kunnolla pyytämään hevoselta liikkeitä. Onneksi myös Myriad oli ratsastuksen jälkeen ihan hiessä, onneksi olin ottanut varuiksi mukaan paksun enkkuviltin tallista. Heitin sen tamman selkään ja talutin loppukäynnit maastakäsin. Rautias seurasi minua tyytyväisenä puhisten, pää alhaalla ja silmät puoliummessa.
Talliin päästyämme riisuin Myriadilta varusteet, tamma oli vieläkin hikinen ja päätin, että se pitäisi klipata joku päivä, kunhan vain ehtisin. Suihkutin hiet pois lämpimällä vedellä ja kuivasin ne hikiviilalla pois huolellisesti. Laitoin tamman päälle kuivatusloimet ja kylmäyssuojat jalkoihin. Niiden kanssa vein rautiaan karsinaan syömään heinää ja kuivumaan rauhassa. Sen ulkoloimi oli vieläkin märkä, joten päätin, että tamma saisi jäädä loppupäiväksi sisälle, ei sen nyt kauaa tarvitsisi tallissa odotella, että muutkin tuotaisiin sisälle. Putsasin varusteet huolellisesti ja kun 20 minuuttia oli kulunut, kävin hakemassa kylmäyssuojat pois ja vaihdoin kuivat loimet tamman päälle.
Olipa ihana pitkästä aikaa päästä kunnolla talleilemaan.
